LDL-kolesteroli, hapettunut

LDL-kolesteroli, hapettunut

Nov 01, 2022

Tutkimus antaa tietoa elimistösi hapettuneen LDL- kolesterolin pitoisuudesta. Hapettunut LDL-kolesterolimuoto on haitallinen ja edesauttaa kolesterolin kerääntymistä suonen seinämään, lisää tulehdusta ja veritulpan muodostumisen riskiä.

 

Valtimoiden kovettuminen on elinikäinen tapahtuma, jonka etenemiseen vaikuttavat monet tunnetut riskitekijät, joista kohonnut LDL-kolesterolipitoisuus ja LDL:n hapettunut muoto muodostavat oleellisen osan valtimokovettumataudin syntyyn liittyvässä vaahtosolumuodostuksessa ja lipidikertymäpesäkkeiden eli rasvajuosteiden synnyssä.

Nykytiedon mukaan sydän- ja verisuonitaudin kannalta haitallisimpia ovat ns. pienet, tiheät LDL-partikkelit, jotka pääsevät helpommin verisuonen seinämän läpi endoteelin sisimpään kerrokseen eli intimaan. Nämä partikkelit ovat myös alttiimpia hapettumiselle ja niiden kerääntyminen intimaan lisää paikallisten immuunipuolustussolujen makrofagien määrää. Hapettunut LDL-kolesteroli pääsee makrofagin sisälle helpommin verrattuna ei-hapettuneeseen muotoon ja makrofagit ottavat sisäänsä enemmän LDL-partikkeleita kuin ne pystyvät luovuttamaan HDL-kolesterolille poisvietäväksi. Tämä johtaa lopulta makrofagien muuntumiseen vaahtosoluiksi ja rasvajuosteiden syntymiseen verisuonien seinämään. Ylimäärän LDL-kolesterolin kerääntyminen makrofageihin ja vaahtosolujen muodostuminen on oleellinen vaihe valtimokovettuman synnyssä.

Rasvajuosteissa olevan kolesterolin kertyminen suonen seinämään ja lisääntynyt tulehdusreaktio johtaa aterooman eli plakin muodostumiseen ja valtimon ahtautumiseen. Plakki voi aiheuttaa repeytymän suonen seinämään, mikä johtaa verihyytymän muodostumiseen ja sitä kautta valtimon tukkeutumisen osittain tai kokonaan.

Korkea LDL-pitoisuus sekä hyperglykemia ja korkea verenpaine lisäävät todennäköisesti LDL-kolesterolin pääsyä verisuonen endoteelin läpi intimaan.

Ratkaisun löytäminen

Korkeaan LDL-kolesterolipitoisuuteen ja valtimokovettumataudin etenemiseen voidaan vaikuttaa terveellisillä elintavoilla.

Riskitekijöiden, kuten epäterveellinen ruokavalio, tupakointi, ylipaino, liikkumattomuus, stressi ja riittämätön uni, välttäminen vähentää valtimokovettumataudin riskiä.

Osta tutkimus tästä.

Lähteet:

Terveyskirjasto

Ravitsemustiede, Duodecim 2021

Lue lisää